perjantaina 2. lokakuuta 2009
Syyskuvia
Innostuin kuvailemaan syksyn värejä pihalla kauniina ja aurinkoisena syyspäivänä. Niitähän on tänä syksynä riittänyt. Onneksi.
Tykkään syreenin keltaruskeasta värityksestä.
maanantaina 31. elokuuta 2009
Loppukesän satoa
Niin se taas vierähti tämäkin kesä hurjan nopeasti. Heinäkuun lopussa syntyi ihana pieni peikkotyttömme ja aika on taas huristanut entistä lujempaa.
sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009
maanantaina 6. heinäkuuta 2009
sunnuntaina 28. kesäkuuta 2009
Pieni kitkijä
No eipä tuota kovin montaa minuuttia jatkunut, mutta suloinenhan tuo tyttö on :)
torstaina 18. kesäkuuta 2009
Violetti juhannuspiha
keskiviikkona 17. kesäkuuta 2009
Syreeniaika
tiistaina 2. kesäkuuta 2009
Kärhön kukintaa
Viikko sitten siivosimme etupihan kukkapenkkejä, jotka ovat häirinneet jo kauan. Toisessa penkissä oli liian ahtaassa alppiruusun kanssa kuunliljoja sekä rentoakankaaleja. Siirsimme Rentoakankaalit pensasaidan reunalle ja sijoittelimme kuunliljat paremmin. Toivottavasti penkki näyttää näin paremmalta. Kuunliljat ovat nousseet hurjan hitaasti, joten kuvaan sen penkin myöhemmin.
Toisessa etupihan penkissä olikin sitten iloinen sekamelska kaikenlaista äidin pihasta siirrettyä. Ostimme myös tähän penkkiin alppiruusun ja sen kanssa siihen sai jäädä rehevästi levinnyt kesäpikkusydän, joka kukkiikin jo runsaasti. Uusi alppiruusu näkyy taustalla. Tästä penkistä siirsimme myös pensasaidan reunalle saniaiset ja heitimme pois joitakin muita kasveja.
Takapihalla mirrinmintut ja etenkin rentoakankaalit kukkivat nyt runsaasti. Pioneissa ei valitettavasti näy vieläkään yhtään nuppua. Näyttää siltä, etten näe näiden pionien kukintaa ikinä, sillä tämä on viimeinen kesä tällä pihalla :( Ensi kesänä pääsenkin sitten aivan uuden puutarhan kimppuun, sillä rakennamme taloa, johon pitäisi päästä muuttamaan ensi keväänä.
Markham's Pink -kärhö on nyt täydessä kukassa. Kahdesta muusta ei näy vielä minkäänlaista alkua. Saa nähdä nousevatko olleenkaan. Mitähän niille on mahtanut tapahtua...
maanantaina 25. toukokuuta 2009
Pihakuvia
perjantaina 22. toukokuuta 2009
Kevättä pihalla
Vihdoinkin on kevät! Ja ihan pian jo kesä. Kevät on kyllä hurjan lyhyt vuodenaika ja hurahtaa ohi aina yhtä nopeasti. Ihanaa, kun ulkona on jo niin vihreää. Päivät on valoisia ja elämä tuntuu taas voittavan.
Pihalla olen siirtänyt pensasaidan vieressä olevan perennapenkin kasveja keskemmälle penkkiä, ne olivat liian reunalla. Istutin keskipenkkiin taas herneitä ja porkkanoita. Tila niille on pienentynyt, sillä istutin samaan penkkiin syksyllä viime kesäisen laventelin. Ilokseni siinä näkyy elon merkkejä, toivottavasti saamme nauttia ihanista laventelin kukista myös tänä kesänä. Multi Blue- ja Pink Fantasy -kärhöt eivät puolestaan näytä vielä minkäänlaisia alkuja. Toivottavasti sieltä nousee vielä jotakin. Markhams Pink on onneksi jo tehnyt paljon nuppuja edellisten vuosien versoihin.
Tällä hetkellä pihalla kukkivat: Lemmikki, Mirrinminttu, Vuorenkilpi ja tulppaanit. Krookukset ja helmihyasintit menivät jo. Kärhössä on taas paljon nuppuja ja viinimarjapuuhun näyttää tulevan hurjasti marjoja. Lemmikit ovat ihania! Kiva, että niitä ilmestyy itsestään pikkusyreenin alle vuosittain. Tänä vuonna olen löytänyt lemmikin myös mirrinmintun keskeltä, nurmikolta ja mansikkapenkin reunalta.
Pionit ovat kasvaneet hyvin, saa nähdä tuleeko niihin tänäkään kesänä vielä kukkia. Ruohosipuli on myös jo valtava ja sitä onkin hyödynnetty jo monesti. Viimeksi eilen tyttären synttäreille voileipäkakun koristeeksi. Kohta saa hakea jo kesäkukkia ruukkuihin. Anoppi toi jo korillisen orvokkeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)